On maanantaiaamu. Pakkaamme laukkuun vanhan itsetehdyn esiliinan ja ainoan kuorimaveitsemme. Päiväkodissa on jo hulinaa, kun saavumme vasta lähemmäs kymmentä. Jätämme esiliinan ja kuorimaveitsen omaan lokeroon odottamaan.

Tyttäremme on innoissaan, koska tietää, että tänään on konkareiden eli päiväkodin pienimpien soppailta, johon osallistuvat lasten ja päiväkodin aikuisten lisäksi myös vanhemmat. Soppaillassa valmistamme yhdessä lasten kanssa ison keiton, jonka syömme lopulta yhdessä katetun pöydän ääressä.

Iltapäivällä päiväkodissa on hiljaista, kun lapset ovat ulkona leikkimässä. Muutama konkari vanhempineen istuu jo isossa salissa odottamassa. Tyttäremme on pukenut liian ison essun päälleen ja huitoo kuorimaveitsen kanssa. Kun suurin osa lapsista ja vanhemmista on saapunut, istumme piiriin matalille penkeille.

Saamme kuulla, että tulemme valmistamaan minestrone-keiton ja leipomaan sämpylöitä. Lapset pääsevät arvuuttelemaan soppaan tulevien vihannesten ja mausteiden nimiä. Kukkakaali ja purjosipuli ovat tuttuja, mutta keräkaalia ja korianteria ei kukaan lapsista osaa nimetä. Lasten ja vanhempien huojennukseksi keittoon tulee myös jotain lapsille aina maistuvaa, spagettia.

Siirrymme toiseen huoneeseen, jossa lapset vanhempineen pääsevät kuorimaan, pilkkomaan ja silppuamaan keittoaineksia. Tunnelma on lämmin ja välitön, kuten aina Vironniemen päiväkodissa, jossa yhteisiä, koko perheen osallistavia tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Lapset pyörittelevät valtavasta sämpylätaikinasta hassunmallisia ja kaikenkokoisia sämpylöitä. Vatsassa alkaa jo vähän kurnia.

Keitto jo porisee, kun lapset piirtävät suuriin valkoisiin paperiarkkeihin, jotka on aseteltu pöytiin pöytäliinoiksi. Osa on kiivennyt sohvan yli ikkunalaudoille esittelemään vanhemmilleen hurjia temppuja tai katselemaan ikkunasta ulos. Vanhemmat auttavat lapsia kattamaan pöydän. Soppakulhot, lusikat, lasit ja lautasliinat löytävät nopeasti tiensä koko porukalle järjestettyyn pitkään pöytään.

Tuoreet sämpylät ja keittoon lisukkeiksi tarkoitetut oliivit ja smetana viimeistelevät tarjoilun. Suurin koskaan näkemämme soppakattila kannetaan pian saliin.

Hyvää ruokahalua! Kaikkien soppakulhot on täytetty, ja viimeinenkin soppailtalainen on löytänyt lasten mittasuhteille tarkoitetun matalan tuolin pöydän äärestä. Tiivistäen mahdumme kaikki juuri ja juuri syömään. Salin valtaa hiljaisuus, kun aikuiset käyvät keiton kimppuun ja lapset mutustelevat sämpylöitä. Tyttäremme syö kolme oliivia, onkii lusikalla spagetin paloja keitosta ja ryystää lientä. Aikuiset päivittelevät, kuinka hyvää keitosta tulikaan. Laitamme puhelimeen ylös keiton reseptin.

Jälkiruoaksi on tarjolla keksejä, jotka näyttävät maistuvan ilman erityisempää esittelyä. Lapset kantavat omat astiansa keittiöön ja laitamme yhdessä kaiken paikoilleen. Huomaamme, että olemme ehtineet vaihtaa kuulumiset vain muutaman vanhemman kanssa. Tiedämme kuitenkin, että yhteistä ohjelmaa on taas pian luvassa. Melkein unohdamme ottaa kuorimaveitsemme mukaan kotiin, mutta löydämme sen lopulta muiden joukosta.

Kotimatkalla hymyilemme tyytyväisinä, sillä olemme molemmat sitä mieltä, että tyttärellämme on ihana päiväkoti!

Tekstin kynäilivät Katri ja Ernesto

Mainokset