Etsi

Mahdollisuuksien maailma

Vironniemen päiväkodin Me yhdessä projekti

Kuukausi

lokakuu 2017

Ota Viesti vastaan

Viesti on vanhempien, lasten ja henkilökunnan yhdessä tekemä lehti, joka yrittää kertoa kaikesta, mikä sen lukijoille on tärkeää. Vironniemen väen pää-äänenkannattaja on ilmestynyt jo vuodesta 1979, nykyisin neljä kertaa vuodessa. Viesti kertoo lasten ja aikuisten asioista, se haluaa edistää keskustelua,... Continue Reading →

Mainokset

Yhteisöllisyyttä toteuttamassa – Virtsun kirppari

Olen saanut osallistua Virtsun kirppareihin laskujeni mukaan noin kymmenen vuoden ajan, kaksi kertaa vuodessa. Olen siis viettänyt melkein 20 arkipäivää Virtsun tiloissa osallistuen tavalla tai toisella kirpparitoimintaan. Mikä mahtaa se asia, joka on tehnyt tästä päiväkodin toistuvasta toiminnosta itselleni ja... Continue Reading →

Judo pelastaa maailman

Viime vuonna eskareiden teema oli Keksijäkylän Lotta -kirjan myötä keksinnöt – mutta olihan siinä kirjassa muutakin. Kirjassa seikkaileva Lotta alkoi harrastaa judoa kylään ilmestyneen japanilaisen johdolla. Kirjassa opetettiin, että judo pelastaa maailman. Judossa yhdistyy oivallisesti fyysinen tekeminen, mutta myös itämainen... Continue Reading →

Kenkävaahto on aikuisten oma tutkimusryhmä

Kaiva hiekkalaatikkoon kuoppa, kippaa siihen ämpärillinen vettä ja polje – näin syntyy kenkävaahtoa. Kenkävaahto on myös Vironniemen vanhempien, työntekijöiden ja muiden aikuisten oma tutkimusryhmä, kuoro, joka alkujaan perustettiin esiintymään päiväkodin 50-vuotisjuhlissa. Reipas laulujoukko sai johtajakseen musiikkipedagogi Joppe Paalasen, ja hänen... Continue Reading →

Tavassa tehdä syntyy oppimaan oppiminen

Monesti kun puhutaan oppimisesta puhe kääntyy siihen mitä "oppiaineita" varhaiskasvatuksessa tulisi jo olla. Helposti oppiminen nähdään pöydän ääressä suoritettavien kynä ja paperi -tehtävien harjoitteluna, "pikkukouluna". Vanhemmat toivovat lapsista kasvavan viisaita ja tiedosta kiinnostuneita - tietysti ja hyvä niin - ja... Continue Reading →

Yökylämittari ja kurahousuindeksi. Mitä on laatu varhaiskasvatuksessa?

'Laatu' ja 'varhaiskasvatus' ovat kumpikin sanoja, joita ei kovin usein kuule lasten suusta. Kuitenkin ‘varhaiskasvatuksen laadun’ pitäisi näkyä juuri lasten elämässä, eikö? Mitä vanhemmat ajattelevat, mitä laatu voisi olla? "Laatua on se, että jokainen lapsi saa ystäviä. Voi kysyä, tuntevatko... Continue Reading →

Lapset tarvitsevat huvikumpuja

Ympäristö kertoo tarinoita. Kun astut sisään johonkin tilaan, mitä se sinulle kertoo? Se voi kutsua sinua tekemään erilaisia asioita tavaroiden ollessa houkuttelevasti esillä. Näkyville on aseteltu jotain, mihin haluat heti tarttua ja mitä haluat tutkia lähempää. Kauniisti oman värisissä purkeissaan... Continue Reading →

Päiväkodin johtamisesta

Päiväkodin johtamisessa tarvitaan sydäntä, sinnikkyyttä ja huumoria. Isona osana on myös itsensä tunteminen. Ennen kuin voi johtaa muita on tunnettava itsensä ja huolehdittava myös omasta kehittymisestä ja voimavaroista. Työ sopivassa suhteessa muuhun elämään takaa parhaan tuloksen ja levollisuuden sekä mielen... Continue Reading →

WordPress.com.

Ylös ↑