Viesti on vanhempien, lasten ja henkilökunnan yhdessä tekemä lehti, joka yrittää kertoa kaikesta, mikä sen lukijoille on tärkeää.

Vironniemen väen pää-äänenkannattaja on ilmestynyt jo vuodesta 1979, nykyisin neljä kertaa vuodessa. Viesti kertoo lasten ja aikuisten asioista, se haluaa edistää keskustelua, uusien asioiden syntyä ja toimintaa yhteisten asioiden hyväksi.

Kun uusi Viesti ilmestyy, voi kuulla seuraavanlaista keskustelua:

”Hei, onko uusi Viesti ilmestynyt? Lue heti, mitä minä sanon. Mua on haastateltu. Ja mitä Anna sanoo, entä Mikko? Näytetään tää mummollekin.”

”Kenen synttärit on tässä kuussa? Kutsuukohan ne kaikki juhiin? Onko siellä valokuvia meidän retkeltä? Sieltä missä me tutkittiin merta?”

”Äiti, mitä sä naurat? Onks suakin haastateltu? Luetaan Viestiä heti kotona yhdessä:”

Viestissä julkaistaan aina lasten haastatteluja ja ajatuksia. Jokaisessa numerossa on jokainen lapsi mukana. Lapsi keskustelee kulloinkin valitusta aiheesta yksin jonkun aikuisen kanssa. Näiden juttutuokioiden tarkoitus on välittää lapselle sitä, että hänen mielipiteistään ja ajatuksistaan ollaan kiinnostuneita. Monella lapsella ei ole alkuun juurikaan mielipiteitä, mutta niitä löytyy vähitellen.

On merkityksellistä, että löytää itselleen omia mielipiteitä, oppii perustelemaan niitä ja keskustelemaan niistä. Viestin haastatteluissa keskustellaan aina mielipideasioista, ei tentata tietoa.

On myös tärkeää huomata, että monista asioista voi olla eri mieltä. Tämä asia valottuu lapselle, kun Viestiä luetaan yhdessä kotona. Kun kuulee muiden mielipiteitä ja niihin suhtaudutaan kunnioittavasti, alkaa kiinnostus omasta ainutlaatuisuudesta ja kasvaa ymmärrys. Tähän Viesti tarjoaa kanavan.

Eräs äiti kertoo:

”Viestin ilmestyminen on maailman parasta! Olen ollut vaikuttunut siitä, miten lapset kunnioittavat toistensa ajatuksia. Sen kuulee jo siitä, miten he sanovat toistensa nimet. Ei ole väliä onko haastateltava 2-vuotias vai 7-vuotias, jokaisen ajatukset ovat tärkeitä ja kiinnostavia.

Lapset myös miettivät hämmästyttävän pitkälle. ’Jos sen näkymätön isoveli jonka nimi on Tiikeri onkin sen kuollut isoveli?’  He myös yrittävät paneutua ajatukseen sanojen takana – siinä missä aikuinen saattaisi nauraa. Tämän kunnioituksen synty on varmaan sidoksissa haastattelutilanteeseen, jossa on osattu kuunnella ja kysyä jokaiselta lapselta oikeita asioita – ei tenttaamalla yksityiskohtia ja kiirehtien vaan avoimilla kysymyksillä, filosofointiin kannustaen. ”

Viestiä lasten kanssa lukeva aikuinen voi myös kertoa, mitä itse ehkä olisi sanonut, jyräämättä lasten ajatuksia. Tärkeimmät keskustelut Viestin aiheista voivatkin syntyä kotona luettaessa Viestin juttuja.

Viesti tarjoaa jokaiselle työntekijälle mahdollisuuden kertoa omasta työstään vanhemmille. Näin voi nostaa esiin myös yleisesti tärkeitä asioita ja herättää keskustelua.

Viesti tutustuttaa ja sen tekeminen opettaa

Jokaisessa Viestin numerossa julkaistaan syntymä- ja nimipäivät, uutiset (kaikkea mitä aikuiset ja lapset vain keksivät uutisiksi) ja tapahtumat.

Vironniemen toiminnasta kerrotaan sanoin ja kuvin. Kun tehdään yhdessä, lapset oppivat kertomaan asioista. Viesti-lehdessä haastatellaan myös vanhempia samoista aiheista. Usein lehden jutut painottuvat vuoden teeman sisältöihin. Vakioaiheita jutuissa ovat myös Virtsun avainsanoista keskustelu: mielikuvitus, rakkaus, huumori, aikuiset ja lapset, raha, ystävyys, valta.

Viesti julkaisee tutkimusryhmien raportteja ja lasten tekemiä haastatteluja. Kun oppii tekemään haastatteluja, saa haltuunsa hyvän asioista selvää ottamisen ja oppimisen välineen. Kysymysten tekoon paneudutaan etukäteen yhdessä ja mietitään, miten pitäisi kysyä, jotta saataisiin tietoa juuri halutusta asiasta.

Lapset ovat käyneet lähiympäristössä haastattelemassa työpaikoilla, naapureissa, kadulla kulkijoita. Rakkaudesta kertovaan numeroon he kyselivät ympäristön aikuisilta, mitä nämä ajattelivat rakkaudesta ja miksi. Kun Viestissä puhuttiin rahasta, niin haastateltavina olivat pankinjohtaja ja vahtimestari, ja kun puhe oli aivoista ja ajattelusta, mentiin yliopistoon aivotutkijan luo. Taiteen erikoisnumeroa varten lapset kävivät eri taiteilijoiden työtiloissa haastattelemassa heitä.

Viesti-lehdet ovat arvokkaita vielä monta vuotta ilmestymisensä jälkeen. Ne kertovat myös päiväkodin historiaa. Äiti ja poika kertovat:

”Pidämme kotona Viesti-lehdet hyvässä tallessa, mutta helposti ulottuvilla, koska on hauska ottaa ne hyllystä ja palata lukemaan omia ja ystävien haastatteluita. Muistella, mitä silloin ajatteli ja tunsi ja minkälaista on nyt. Äsken 7v löysi haastattelun, joka oli tehty kun hän oli 3-vuotias.

”Haastattelussa mä kerroin, että haluan ’huomenna’ eli tulevaisuudessa oppia potkimaan palloa, hyppäämään maalin yli, ajamaan pyörällä ilman apupyöriä ja jäämään yksin pihalle. Ja just tänään olin tehnyt niitä kaikkia! Paitsi hypännyt maalin yli, se ehkä onnistuis vain jos olis tramppa.”

 

Mainokset