Tänä syksynä kelluvia sanoja on löytynyt esim. uusista varhaiskasvatussuunnitelmista. Siellä puhutaan mm. tasa-arvosta, lapsilähtöisyydestä, oikeudenmukaisuudesta, osallistamisesta. Sanat voi lukea sujuvasti, mutta mitä piilee sanojen ja asioiden sisällä? Ymmärretäänkö sanat samalla tavoin ja millaiseen toimintaan ne johtavat? Uskalletaanko ja välitetäänkö nostaa keskusteluun mietityttävät asiat vai ohitetaanko jutut itsestään selvyyksinä?

Pohjaan sukeltaminen ei keneltäkään heti onnistu. Se vaatii monenlaista pohtimista, ihmettelyä, tutkimista, yhteistä tiedon keräämistä. Samoja asioita, joita lapset tarvitsevat luodessaan omaa teoriaansa maailmasta. Annetaanko lapsilähtöisyyttä toteutettaessa valta ja vastuu toiminnan sisällöistä lapsille, vai voisiko aikuisten tehtävänä olla uusien ovien avaaminen ja sellaisten työtapojen löytäminen, jotka takaavat jokaiselle aktiivisen mukanaolon? Onko oikeudenmukaisuutta, että kaikki saavat aina yhtä paljon ja tasamitalla vai otettaisiinko siinä huomioon yksilölliset lähtökohdat ja tarpeet?

Jos aikuisten työtapoihin ei kuulu yhteistä pohdintaa ja filosofointia, heittäytymistä etsimään merkityksiä, jää kaikki vain pinnalla räpiköinniksi. Luullaan, että on olemassa se yksi oikea toimintatapa ja ajatus. Ehkä se, mikä on ensiksi tullut mieleen tai on itselle tutuin.

Asiantuntijuus, valintojen oppiminen ja vaihtoehtojen löytäminen lisääntyvät yhteisössä, joka jatkuvasti kehittää työtä. Alussa voi tuntua tärkeältä, että kukin saa vuorollaan päättää ja asiat henkilöityvät, mutta kun tavoitteeksi asetetaan vaikuttavuuden arviointi, ei enää olekaan tärkeää, kenen ajatus mikäkin oli. Sellaisessa yhteisössä annetaan ja saadaan yhteiseksi hyväksi. Ja arviointia ei oteta moitteeksi, vaan mahdollisuudeksi tulla paremmaksi ja ymmärtää paremmin.

Asiantuntijaksi kehittyminen on elämänpituinen prosessi, johon vaikuttavat kaikki aiemmat kokemukset. Valmiiksi asiantuntijaksi ei kehitytä koskaan, koska tämä sisältää oletuksen, että joskus saavutetaan jokin piste, jolloin tietää ja osaa kaiken. Sen sijaan jokaisen on mahdollista kehittyä asiantuntijana kehittämällä ajatteluaan ja heittäytymällä mukaan yhteisiin sukellusretkiin.

Ajatus siitä. että luulee tietävänsä ja osaavansa jostain kaiken, lopettaa oppimisen. Ihminen, joka osaa etsiä taivaalta planeetat ja monta tähtikuviota, voi ajatella tietävänsä avaruudesta paljon. Avaruustutkija, joka on koko elämänsä tutkinut avaruutta, tietää, miten paljon on vielä sellaista, mitä ei tiedä.

Yhteisiä sukellusretkiä tarvitaan varhaiskasvatuksessa niin työtään tekevien aikuisten kesken kuin vanhemmuuteen kasvavien isien ja äitien ja mahdollisuuksien maailmaan varttuvien lasten kesken. Kaikki voivat oppia toisiltaan.

Teksti kirjailtiin Kantsun kokouksessa

 

 

Mainokset